Triathlonvuosi 2019 tuli ja meni, enkä jaksanut tehdä yhtään sporttipostausta tähän blogiin koko vuoden aikana. Mikä kertookin, että suhtaudun blogin pitämiseen samalla vakavuudella kuin triathlonin treenaamiseen. Nyt kun mennään vuotta 2020 jo yli puolen vuoden, ja tämän kesän melkein kaikki urheilutapahtumat ja tekemiset ovat siirtyneet tai peruuntuneet - on hyvä reflektoida viime vuotta.

Postaus käy läpi kronologisesti miten vuosi eteni, ja mitä kokemuksia siihen sisältyi. Tarkoituksena reflektoinnilla on myös miettiä mitä kannattaisi tehdä ensi kautta silmälläpitäen, nyt kun tämä vuosi 2020 on ollut lähinnä tällainen välivuosi - ja on ollut ehkä hieman vaikeaa löytää sitä intoa puuhasteluun.

Kesä meni, mutta muistot jäivät.

Blogiin en muistanut kirjoitella kokemuksia heti tapahtumien jälkeen, mutta parempi myöhään kuin ei koskaan.

Tässä hengessä aloitankin muistelemisen kesän viimeisestä kisailusta - Turku Challengestä.

Turun puolimatkan kilpailua edelsi tukijoukkona oleminen Tallinnan IM-täysmatkalla.

Siinä urheilua ja urheilijoita fiilistellessä mieli lepäsi ja ajatukset kehittyivät seuraavan viikon reippailua silmällä pitäen. Tuttujen kisailijoiden suorituksia kannustaessa oli onnellinen, että itse pysyi vielä katsomon puolella. Tässä kunnossa ei olisi ollut mitään asiaa vielä täpärille.

Toinen Joroisten puolimatka on nyt suoritettu ja aika parani ensimmäisestä kerrasta melkein tunnin. Hirveää syytä juhlaan ei kuitenkaan vielä ole, sillä aika oli nyt sitä luokkaa mihin odotin pystyväni jo viime vuonna. Iso osa parannuksesta ei ollut pelkästään kunnon parantumisen ansiota, vaan johtui pitkien vessataukojen puuttumisesta. Kun vatsa pysyi kunnossa, pystyi keskittymään liikuntaan.

Olen kuntoilija, en urheilija - joten tällaisen suoritustason pitäisi olla syy hymyyn, varsinkin kun kevään aikana harjoitus- ja liikuntamäärät olivat kokeneet pahan notkahduksen flunssakauden takia.

Pyöräilystä on pitänyt kirjoittaa jo pitkään, mutta jotenkin kirjoitus on levähtänyt rönsyileväksi ikuisuusprojektiksi - kun koko ajan on tullut mieleen uusia kulmia ja asioita, joita haluaisi koskettaa ja käsitellä. Olkoon tämä kirjoitus kuitenkin alku sille sarjalle, jonka kantava teema on mehustelu pyöräilyn hienoudesta läpi vuoden.

Helsingissä ei voi välttää näkemästä pyöräilyn koko ajan kehittyviä mahdollisuuksia. Uusia runkolukittavia pyöräpaikkoja ilmestyy kaupungille, asemille ja liikuntapaikkojen läheisyyteen, pyöräbaanojen rakentamisesta puhutaan innokkaasti ja kauniina kesäpäivinä katuja pitkin viilettää mitä moninaisempia kaupunkilaisia pyörällä milloin minnekin.

Maraton kuului pitkään niihin asioihin, joita en koskaan ajatellut tekeväni ja jossa ei ollut minusta mitään järkeä. Siinä missä puolimaraton on mukavan mittainen nopeahko kestävyyssuoritus, joka ei vaadi tankkausta tai erillistä energiaa matkalle mukaan – vaatii maraton jo suunnittelua ja valmistautumista pitkäkestoiseen suoritukseen.

Maratonissa itsessään ei ole vieläkään mitään järkeä, mutta kiitos triathlon-harrastuksen ajatuksiin nousi haave täydenmatkan kisan suorituksesta. Triathlonin täyden matkan kilpailussa suoritettavaksi olisi 3,8 kilometriä pyöräilyä, 180 kilometriä uintia ja lopuksi vielä aikuisten juoksuleikittely - eli maraton. Eli ennen ilmoittautumista yhteenkään täydenmatkan kisaan olisi hyvä hakea jonkinlainen kosketus maratoniin suorituksena.

Kuten jo Långvikin raportissa kirjoitin, innostuin suuresti Trainesensen kehittämästä uintisensorista.

Triswimcoaching Kevin Koskella oli käymässä kesällä Helsingissä ja hyvien sattumien kautta järjestyi mahdollisuus päästä demoamaan suomalaista startup-teknologiaa hänelle. Ajatuksena oli keskustella ja ideoida, miten Trainesensen sensorin kaltainen työkalu voisi auttaa Kevinin kaltaisia uintivalmentajia - joiden asiakaskunta on yhteydessä valmentajaan vain internetin kautta ja saattaa sijaita missäpäin tahansa maailmaa.

Testikumppanina oli seurakaveri Ferrix Hovi, jonka kanssa kokeilin sensoria myös ensimmäisellä kerralla Långvikissä. Testaajina olemme loistavia harrastelijakoekaniineja Ferrixin omatessa oikeaa uintihistoriaa ja -taitoa, ja minun kuuluessa enemmän tähän hädissään pärskivien kelluntakerhoon. Samalla sensorilla ovat apua uintiinsa hakeneet huippu-uimarit, triathlonistit ja nyt myös meidän kaltaiset harrastelijat.

Triathlon on palannut Helsinkiin. Sunnuntaina järjestetty NextTriathlon Helsinki osoitti, että Helsinkiin sopii hyvin myös perusmatkan kisa perinteisen supersprintin lisäksi. Toivottavasti tapahtuma saa jatkoa, sillä sen verran loistavat puitteet triathlon-hupailulle tämä kaunis kotikaupunkimme tarjoaa.

( Kuva: NextTriathlon Helsinki )

Tämä kirjoitus toimii kisaraporttinani, sekä toivottavasti vinkkinä ja inspiraationa myös muille harrastajille tai lajista kiinnostuneille. Yritän tiivistää opit kirjoituksen alkuun - ja jaaritella sekä fiilistellä peremmällä enemmän.

Top 10 opetukset Next Triathlonista:

1. Tutustu reittiin etukäteen joko kartan ja Google Street Viewin avulla tai paikanpäälle menemällä

   [Read More]

Tammikuun yhdeksäs päivä tätä vuotta ilmoittauduin Joroisten puolimatkalle, mutta siemen siihen oli kylvetty jo aiemmin - kun kilistelin 2015 Helsinki City Runin maaliintulon jälkeen Ferrix Hovin kanssa maaliskumpat.

Ferrix suositteli kokeilemaan triathlonia ja hakemaan vaikka maistiaiset Helsinki City Triathlonin supersprintistä. Erinäisten vaiheiden kautta siitä syntyi ajatus, että vuonna 2016 suorittaisin jonkun triathlonin liikuntahaasteena itselleni. Ja itsensä haastaminen ei olisi mitään, ellei siihen tulisi sosiaalista painetta tekemällä tavoitteista julkisia.

Arvioin tammikuussa pystyväni selviytymään puolimatkasta hengissä, vaikka lähtötaso lajiin oli olematon. Jotenkin laskeskelin ja oletin, että heinäkuuhun mennessä pystyisi jotain osalueita parantamaan.

Kirjoitin fiiliksistä ennen Joroisia jo aiemmin.

Valmistautuminen reissuun meni suhteellisen levollisesti parin päivän aikana, kun ehti rauhassa miettiä mitä kaikkea matkaan tarvitsee ja miten aika tulisi kulumaan. Hyvänä apuna toimi kokeneet kaverit, sekä Facebookin Triathlonfoorumin keskustelupalsta.

Stressi ja jännitys pysyivät aisoissa, kun oli jotain tekemistä. Edessä kuitenkin oli ensimmäinen triathlonin puolimatka ja ensimmäinen kerta matkustusautolla reissaamista Savoon, enkä ole ihan varma kumpi jännitti enemmän.

Långvikin supersprintin ongelmista viisastuneena tein kunnollisen pakkauslistan ja oikeasti suunnittelin sekä tarkistin, että olennaisimmat asiat ainakin tulee mukaan. Kävin läpi reissua kronologisesti eri vaiheita miettien ja kisan eri vaiheet läpi käyden, tsekaten - että sopiva varustus ko. tilanteeseen olisi pakattavana mukaan.

Joroisten puolimatka olisi edessä muutaman päivän päästä, mutta mielessä on enemmän vain reissun peruminen. Ostaessani osallistumisoikeuden varasin myös peruutusturvan, joka antaisi mahdollisuuden vielä kaksi päivää ennen lähtöä saada osallistumismaksu takaisin. Vaikka reissusta todennäköisesti tulenkin selviämään hengissä, ei se tule olemaan mikään helppo reissu. Ja siitä saa syyttää vain itseään.

Puutteellinen treenaaminen on vain omaa heikkoutta. Kroppa ei ole valmis, eikä riittävässä kunnossa treenaamiseen vielä edes tällä tasolla. Paikkoja kolottaa, lihakset kramppaavat ja välillä on ollut palautumisen kanssa haasteita.