NextTriathlon Helsinki - vauhtia ja vaarallisia tilanteita kantakaupungissa

Triathlon on palannut Helsinkiin. Sunnuntaina järjestetty NextTriathlon Helsinki osoitti, että Helsinkiin sopii hyvin myös perusmatkan kisa perinteisen supersprintin lisäksi. Toivottavasti tapahtuma saa jatkoa, sillä sen verran loistavat puitteet triathlon-hupailulle tämä kaunis kotikaupunkimme tarjoaa.

( Kuva: NextTriathlon Helsinki )

Tämä kirjoitus toimii kisaraporttinani, sekä toivottavasti vinkkinä ja inspiraationa myös muille harrastajille tai lajista kiinnostuneille. Yritän tiivistää opit kirjoituksen alkuun - ja jaaritella sekä fiilistellä peremmällä enemmän.

Top 10 opetukset Next Triathlonista:

1) Tutustu reittiin etukäteen joko kartan ja Google Street Viewin avulla tai paikanpäälle menemällä

2) Mieti mitä kisan aikana saatat tarvita ja pakkaa tavarat ennalta kisareppuun

3) Testaa että tavarat vielä toimivat

4) Älä kokeile uusia juttuja kisassa, harjoittele etukäteen

5) Huolehdi kroppasi ravinnosta ja nesteytyksestä ennen kisaa, sekä soveltuvasta ravinnosta kisan ajaksi

6) Saavu kisapaikalle riittävän ajoissa, aina tulee kuitenkin kiire vessaan tai muualle

7) Do not panic - älä panikoi. Nauti.

8) Älä lannistu muiden vauhdista. Tee oma suoritus.

9) Nauti. Sitä vartenhan olet leikkiin lähtenyt.

10) Sosialisoi ja tutustu muihin. Ole esimerkiksi muille harrastajille.

Tutustu reittiin

Mikäli omana taktiikkana ei ole vetää joka ikistä kohtaa, mutkaa ja niemeä täysiä - voi olla hyvinkin järkevää tutustua reittiin käytettävissä olevilla keinoille ja miettiä missä kaikkialla haluaa energiaansa tuhlata ja mihin. Henkisestikin helpottaa, jos päässä on jokin mentaalimalli tulevasta reitistä ja rajapyykeistä joita tulee kohtaamaan.

Koska kisa oli Helsingissä, tein kilpailua edeltävänä päivänä kunnollisen maastotiedustelun tutustuen pyörä- ja juoksureittiin sen verran kuin se oli mahdollista. Pyöräreitin alkupätkä ei ollut minulle tuttua, joten oli mieltä rentouttavaa ajaa alkupätkä Länsiväylälle saakka etukäteen ja tietää mitä on tulossa. Itämerensolan ahdas käytävä pelotti hieman etukäteen, mutta onneksi kisapäivänä kaikki sujui myös sen paikan osalta hyvin.

Juoksureitin tiedustelu jätti mieleen hyvin reitin profiilin, joten varsinaisen suorituksen aikana alkuun osuvat ylämäet eivät millään tavalla lannistaneet.

Mieti mitä tarvitset

Joroisten jälkeen tämä meni jo paremmin rutiinilla. Siitä huolimatta en jaksa olla hehkuttamatta hyvän triathlon-repun merkitystä tässä. Kun asioilla on omat lokeronsa ja pakkaamisessa on oma rutiininsa, näkee nopeilla silmäyksillä onko kaikki kamat mukana ja lihasmuisti kertoo onko nyt oikeasti laittanut kaikkiin tuttuihin paikkoihin tavarat paikoilleen.

Tällä kertaa tuli myös vähemmän unohduksia, eli muistin hyvin myös vaihtovaatteet ja pyyhkeen tri-reppuun - kuten myös bodygliden, joka ihan oikeasti vähensi hiertymien syntyä märkäpuvun reunakohtiin sekä takamuksen alueella.

Testaa tavaroiden toimivuus

Tämä on vähän niinkuin itsestäänselvyys, sillä on ikävä huomata vararenkaan olevan rikki, uimalasien vuotavan tai muun olennaisen välineen menneen epäkuntoon. Mitä kauemmin kamat ovat käyttämättömänä, sitä olennaisempaa on tarkastaa niiden kunto.

Monia varusteita ja tarvikkeita toki saa kisojen aamuna hamstrattua paikalla olevasta huollosta / urheiluvälineliikkeistä, mutta tekemällä varmistustoimenpiteet etukäteen välttää turhan stressin.

Älä kokeile uusia juttuja vasta kisassa

Jälleen kerran melkein itsestäänselvyys. Oli kyse sitten uudesta satulasta, pyörästä tai vaikka lenkkareista, paras tapa kaivaa verta nenästään on viedä uudet kamat ensilenkille vasta kisassa.

Tietysti rikoin tätä sääntöä jossain määrin kisassa. Vaihdoin kenkien nauhat pikanauhoiksi ja juoksin Ferrix Hovin innoittamana ilman sukkia. Kengännauhat toimivat hemmetin hyvin, mutta ilman sukkia juokseminen sai aikaan isot rakot jalkapohjaan.

Ravinto ja neste, ennen kisaa ja kisan aikana

Halusin välttää Joroisten vatsaongelmat ja tällä kertaa vedin kisan pelkällä urheilujuomalla. Käytin omassa pullossa hyväksi havaittua High 5 :n urheilujuomaa sitruunan makuisena ja yritin juoksun aikana selvitä melkein pelkällä vedellä. Pari urheilujuomaa otin lisäveden kanssa - ja selvisin maaliin ilman pakin menoa sekaisin.

Seuraaviin kisoihin pitäisi saada kroppa tottumaan lisäravintoon tai löytää kropalle rasituksen aikana hyvin sopivat ravinteet. Haasteena ravinteiden soveltuvuuden testaamisessa on testaaminen riittävän pitkän ja rankan rasituksen aikana.

Hyviä ehdotuksia kokeiltavaksi otetaan kyllä vastaan.

Saapuminen riittävän ajoissa

Kiire on aina.

Vaikka luulee varanneensa riittävästi aikaa, tulee aina kiire jossain kohtaa.

Parempi siis varata aikaa hukattavaksi vessajonossa tai viimehetken huoltojen ja säätöjen parissa.

Näillä ihan muutaman kerran kokemuksella ei vielä kertaakaan ole tullut kisakokemusta, jossa olisi ollut kevyttä luppoaikaa heitettäväksi hukkaan - vaan aina on ollut jotain menoa ja meininkiä. Kaikki aika jonka on valmisteluihin ja valmistautumattomiin juttuihin varannut on mennyt jonnekin, vaikka mitään kriisejä ei ole kävellyt vastaan.

( Ylläolevassa kuvassa kävelee vastaan livelähetystä tehnyt Ferrix )

Tyytyväinen olen ollut, kun ennen määräaikaa on pyörä ollut tarkistettuna, kamat paikoillaan ja ennen uintia on ehtinyt käydä kastautumassa ja edes vähän lämmittelemässä.

Do not panic - älä panikoi. Nauti.

Tänä kesänä kuolemisen välttäminen, eli hengissä maaliin pääseminen on ollut ykköstavoite. Isoin riski siinä onnistumiselle on ollut mahdollinen panikointi ja täysin turhien virheiden tekeminen joko valmisteluissa, vaihdoissa tai suorituksen aikana.

Erityisesti uinti on ollut henkisesti vaikea pala ja riskinä on edelleen kokemattomuudesta johtuva panikointi jos kaikki ei menekään putkeen tai tilanteet muuttuvat. NextTriathlonissa aallokko ja vastatuuli yllättivät, eikä henkikään kulkenut hyvin. Lähellä oli että en alkanut panikoimaan ja ryssinyt suoritusta heti alkuunsa.

Rauhoittamalla mielensä ja palaamalla siihen tasaiseen rauhalliseen suoritukseen pääsee maaliin saakka, vaikka se sitten tarkoittaisikin uinnin pysäyttämistä hapen ottamiseksi, kävelyaskelia juoksun tiukkoina hetkinä tai rehellistä huoltotaukoa pyöräilyn aikana – vaikka ne kilpakumppanit ja oma ennätys jonnekin karkaisikin.

Älä lannistu muiden vauhdista

Ja vaikkei olisikaan tippaakaan kilpailuhenkinen, niin siitä huolimatta saattaa sydäntä viiltää kun vasemmalta ja oikealta menee kaiken ikäistä, näköistä ja kokoista porukkaa ohi. Siinä vaaditaan mielenlujuutta, ettei ala höntsyilemään omaa tasoaan kovempaa ja repimään tilanteessa, missä suoritusta on vielä merkittävästi jäljellä.

Huonokuntoisena noviisina triathlon-kelkkaan joutuneena on aika luonnollista yllättyä kuinka hyväkuntoisia kaikki harrastajat oikeastaan ovatkaan. Ennen kuin ehtii treenaamaan itsestään esiin sen triatleetin joka voisi olla, on pakko hyväksyä oma tasonsa.

Puolimaratoneja suorittaessa on valitettavasti tuttunut siihen, että reitin loppupuolella tien reunasta kerätään ja elvytetään hieman liikaa itseään ylittäneitä. Triathlonissa en ole vastaavaan ilmiöön vielä törmännyt, enkä toivottavasti törmääkään.

Nauti

Ennätystehtailijat ja hurjat runttaajat naama irvessä ovat oma rotunsa - ja varmasti nauttivat siitä tekemisestään omalla tavallaan. Pidä omassa suorituksessasi huoli siitä, että myös sinä nautit.

En ole, eikä minusta koskaan tule huippu-urheilijaa. Minunlaiselle kuntoilijalle ilo, onni ja nautinto syntyy siitä tietoisesta ja turvallisesti omalla tasolla suorittamisesta - sekä ajan mittaa tapahtuvasta kehittymisestä.

Omat ennätykset ja minuuttien parannukset eivät kuitenkaan ole oman terveyttä arvokkaampia. Menen siis nautinto ja turvallisuus edellä, oman kunnon ylärajoilla - mutta ei koskaan vaarallisesti ylisuorittaen.

Sosialisoi ja tutustu muihin

Kuten monessa muussakin harrastuksessa, ihmiset tekevät triathlonista niin mukavan harrastuksen. Tsemppihenki ja kannustus on huikeaa - ja todella hienolla tavalla siedetään ja hyväksytään täysin noviisit mukaan porukkaan, kannustaen ja auttaen eteenpäin.

Insinööriurheilijalle ja hifistelijälle triathlonin useat lajit antavat myös paljon enemmän mahdollisuuksia kalustohifistelyyn ja mehusteluun kuin yhden lajin harrastukset, joten on hyvä pitää mielessä oma harrastustasonsa ja budjettirajoitteet. Tai sitten vaan tehdä ylitöitä, jotta saa rahoitettua harrastuksensa täysimittaisesti.

Hifistelyyn ja varustetuunaukseen löytyy vertaistukea harrastuksen parista yllin kyllin - ja kustannustietoiselle harrastajalle onkin hyvä seurata miten isot pojat ja leidit päivittävät kalustoaan, ostaen käytettynä valmiiksi hyväksi havaittuja kisakireitä tykkejä. Ja vaikkei itse hifistelisikään, tarjoaa hifistely mahtavaa viihdettä, tietoa ja ymmärrystä harrastustekniikan ja teknologioiden eri ulottuvuuksista.

Kiitos hyvien ja osaavien kavereiden on myös kalustohankintojen tekeminen helpompaa. Mikäli ei jaksa tai osaa itse verrata eri tuotteita, on helpompi luottaa pidempään harrastaneiden kavereiden kokemuksiin.

Myös harjoittelu on kivempaa porukassa. Ei tarvitse olla paita ja peppu, mutta elämää piristää kummasti käydä välillä kavereiden kanssa pyöräilemässä, juoksemassa tai uimassa. Yhdessä harrastaminen on myös hyvä turvallisuutta parantava tekijä, ainakin pyöräilyssä ja uinnissa. Oma kokemukseni on, että autoilijat ohittavat paljon varovaisemmin pienen letkan pyöräilijöitä kuin yksittäisen tykittäjät.

Mutta miten kisa sitten meni?

Kisaaminen Helsingissä ihan kantakaupungin alueella oli aivan superkivaa ja nostatti jo ennalta fiiliksiä, että kisapäivästä tulee mahtava. Vaikka sääennusteet edellisenä päivänä hieman pelottelivatkin ukkosella ja sateella, oli kisapäivän keli varsin hyvä.

Tuloksena oli varsin tyydttävä aika ensikertalaiselle.

Mitään aikatavoitetta ei ollut, mutta kolmen tunnin pintaan ajattelin ajan hyvällä suorituksella osuvan. Uinti menisi yli puolen tunnin, vaihdot menisivät nopeammin kuin Joroisissa, pyöräily hieman nopeammalla vauhdilla kuin Joroisissa - ehkä puoleentoista tuntiin - ja juoksu hyvällä tsägällä kuuden minuutin kilometrivauhtia - tai alle.

Aikalailla ennakkoajatusten mukaisesti suoritus lopulta meni, vaikka uinnin aikana suoritus meinasikin loppua jo alkuunsa. Henki ei kulkenut uidessa odotetulla tavalla, enkä saanut rauhallista uintia käyntiin missään vaiheessa.

Vaikka krooli veikin vauhdikkaasti eteenpäin, uinti ei pysynyt kasassa kun happi tuntui loppuvan - eikä hengityksen aikana saanut keuhkoihin riittävästi happea. Allergioihin vetoaminen on tylsää, mutta aamulla unohtunut antihistamiini saattoi vaikuttaa asiaan. Pyöräilyn ja juoksun aikana tosin hengitys kulki paremmin - ja erittyvää limaa pystyi yskimään ja sylkemään hyvin pois.

T1 -vaihto meni nopeahkosti - vaikka siitäkin saa vielä pudotettua minuutteja pois. Meikkaus ja föönaus jäi kuitenkin tällä kertaa pois. Hitausmomenttina oli rauhallinen köpöttely vedestä vaihtopisteelle, kun raskaan uinnin jälkeen piti saada hengitys tasaantumaan.

Märkkäri alkaa viimein tottelemaan komentoja paremmin ja tulemaan reippaammin pois päältä. Tällä kertaa käytin myös body glideä, joka saattoi myös edesauttaa asiaa - helpottaen hihojen ja lahkeiden liukumista ihon yli. Myös triathlonkengät nopeuttivat vaihtoa, sillä tarrojen operointi maantiekenkien boa-kiinnikkeiden sijaan oli paljon nopeampaa. Isoin aikasäästö Joroisiin verrattuna tuli kuitenkin siitä, ettei tarvinnut käydä vessassa.

Pyöräily oli juhlaa alusta loppuun. Kortteliosuudet otin tarkoituksella kieli keskellä suuta, nauttien silti vauhdista. Ja kun päästiin Länsiväylälle olin yhtä hymyä…

Mahtavaa päästä kerrankin ajamaan tälläisellä tiellä!

( Kuva: NextTriathlon Helsinki )

Kovempia kavereita meni ohi ja pikkuhiljaa toisella puolella ajoi vastaan oman lähtöryhmän nopeammat kaverit kahdehdittavan vauhdikkaan ja rennon näköisesti. Vastatuuleen puskiessa laskeskelin ja toivoin, että käännöksen jälkeen pääsisi itsekin nauttimaan myötätuulesta ja vetämään takaisin Ruoholahteen vauhdikkaasti.

Ohittelin muutamia kisailijoita ja nautiskelin rennosta pyörittelystä. Sykemittari oli jäänyt ranteeseen, joten nopeuden ja sykkeiden vilkuilu ei onnistunut yhtä helposti kuin aiemmin. Menin siis pääosin fiilispohjalla tunnustellen miltä jaloissa tuntuu ja kuinka raskasta hengitys on. Jälkikäteen Stravasta sykkeitä katsoessa näyttää siltä, että jonkin verran sykereserviä olisi ollut vielä käytettävissä - mutta kokonaisuutena pyöräily meni hyvin ja sillä tasolla mihin nyt pystyn.

Ensimmäisen kierroksen jälkeen tuntui ja näytti siltä, että puolitoistatuntia voisi hyvinkin alittua ja lisäsin hieman energiaa toiselle kierrokselle. Ajon aikana nautiskelin vain urheilujuomaa pyörän etupullosta, eikä jaloissa tai kropassa muuten tuntunut pahemmin väsymystä. Lisäravinnolla olisi ehkä voinut painaa vieläkin kovempaa.

Oli onnea, että pyöräilyn aikana vältimme pahimman sateen ja ukkosen. Ainoastaan toisen kierroksen aikana tuli virkistävää tihkusadetta - mutta sitäkin vain muutamia sekuntteja.

T2 -vaihto tuli eteen nopeammin kuin odotinkaan. En ollut harjoitellut triathlonkenkien käyttöä niin, että kengät olisivat ja jäisivät kiinni pyörän polkimiin - joten hyppäsin pyörän selästä perinteisesti kengät jalassa. Matka jalkautumispisteeltä vaihtopisteelle oli niin lyhyt, että siinä ei menettänyt juurikaan vaihtoaikaa.

Vaihdon virheeksi laskettakoon päätös juosta ilman sukkia. Pikanauhat toimivat todella hyvin ja kengät menivät jalkaan todella vauhdikkaasti. Olisin ihan hyvin ehtinyt laittaa sukat muutamassa sekunnissa jalkoihin.

Juoksureitille päästiin välialueella olleen juomapisteen kautta. Edellisen päivän reittitiedustelusta muistin että alussa tulee heti pientä nousua, joten en lähtenyt repimään ja runttaamaan - vaan tunnustelin fiilistä ja juoksin rauhallisesti.

Ensimmäiset kilometrit tuntuivat sinällään raskailta jaloissa, mutta vauhti oli hyvä ja kropassa tuntui hyvälle. Olin jopa hieman yllättynyt nopeudesta, vaikka juoksu tuntui tönkköjaloilla köpöttelyltä ja varmasti myös näytti siltä. Ensimmäisellä kierroksella vastaan tuli myös toisella kierroksella ollut Ferrix Hovi. Yritin laskeskella päässäni kuinka paljon olen jäljessä ja kiroilin omaa pyöräilykuntoani.

Toisella kierroksella vauhti hetkittäin hidastui, mutta yritin pitää tappavan tasaista tahtia yllä. Juomapisteistä otin pääosin vettä ja vähän urheilujuomaa. Vedellä oli mukava viilentää ja nesteyttää sisäisesti, sekä pinnallisesti kaatamalla vettä päähän.

Kolmannella kierroksella pääsin nauttimaan sadekuurosta, joka virkisti entisestään - mutta tuntui pahentavan samalla jalkojen hiertymistä. Matkalla kääntöpaikalle Ferrix Hovi tuli uudestaan vastaan ja haastoi ottamaan vielä kiinni. Ferrixillä oli siinä vaiheessa matkaa maaliin enää alle kilometri - joten kiinnisaanti olisi ollut mahdotonta, mutta yläfemmat ja ajatus siitä että en ole hirveän montaa minuuttia perässä piristivät.

Viimeinen ylämäki, rullaus alas ja saapuminen maaliin samaan aikaan kun palkintojenjako alkaa - tietoisena siitä että nopeat ovat olleet maalissa jo tunnin verran. Fiilis hyvä, kunto hyvä ja maalissa rento olo, kuten pitääkin.

Vilkuilin ympärilleni ja katselin kummaa porukkaa, johon olin nyt omilla suorituksillani liittynyt. Kai sitä voisi huonomminkin vapaa-aikaansa käyttää.

Suihkujen ja vaatteiden vaihtamisen jälkeen suuntasimme pyörillä Kamppiin etsimään perinteiset maaliskumpat ja apetta rinnan alle. Samppanjan ja pihvin ääressä olikin mukava kerrata suorituksen kohokohtia, sekä muita viimeaikaisia elämän merkkipaaluja. Mukaan vielä lasillinen punaviiniä ja oli helppoa lainata kansanrunoilija Matti Nykästä – elämä on ihmisen parasta aikaa.

Kiitos kaikille järjestäjille, kisailuun osallistuneille kilpakumppaneille ja hienosti tsempanneelle yleisölle. Toivottavasti nähdään samoissa merkeissä myös ensi vuonna!