Pyörällä päästään läpi vuoden

Pyöräilystä on pitänyt kirjoittaa jo pitkään, mutta jotenkin kirjoitus on levähtänyt rönsyileväksi ikuisuusprojektiksi - kun koko ajan on tullut mieleen uusia kulmia ja asioita, joita haluaisi koskettaa ja käsitellä. Olkoon tämä kirjoitus kuitenkin alku sille sarjalle, jonka kantava teema on mehustelu pyöräilyn hienoudesta läpi vuoden.

Helsingissä ei voi välttää näkemästä pyöräilyn koko ajan kehittyviä mahdollisuuksia. Uusia runkolukittavia pyöräpaikkoja ilmestyy kaupungille, asemille ja liikuntapaikkojen läheisyyteen, pyöräbaanojen rakentamisesta puhutaan innokkaasti ja kauniina kesäpäivinä katuja pitkin viilettää mitä moninaisempia kaupunkilaisia pyörällä milloin minnekin.

Kaupunkipyörä

Kaupunkipyörät ovat myös jalkautuneet kaupungille ja ensimmäisen vuoden jälkeen löytäneet todella aktiivisen käyttäjäkunnan - ja laajentuneen käyttöalueen joka mahdollistaa hyvin pienet siirtymät kantakaupungin alueella.

Kaupunkipyörä

Polkupyöräilyn sekakäyttö muiden liikkumismuotojen kanssa on myös yhä sallitumpaa ja suositumpaa.

Fillari metrossa

Pyörä kulkee ruuhka-ajan ulkopuolella todella mukavasti metrossa ja lähijunassa.

Fillari junassa

Eikä kaukojunien pyöräpaikat ole lainkaan hullumpi keksintö, vaikka pyörän jättäminen yksin lukittuun telineeseen tuntuukin henkisesti pahalta. Hankalinta pyörän ottamisessa matkalle mukaan tuntuikin olevan pyöräpaikan ostaminen aseman automaatista. Valinta löytyi vasta erikseen valitsemalla tietty junavuoro ja sieltä polkupyöräpaikka.

Pyörät auton perässä

Joskus matkat vievät kauemmaksi ja on pakko turvautua myös autokyytiin. Onneksi pyöräkalusto matkaa helposti myös auton kyydissa maan ääriin. Ihaillessa Suomen suvea ja maanteitä auton ikkunasta ajohalut kasvavat entisestään.

Fillari huoneessa

Autolla suoritettujen siirtymien jälkeen sekä pyöräilijä, että pyörä osaa arvostaa lepoa. On helppo nukkua levollisin mielin, kun tietää että kalusto on turvassa ja kunnossa. Siinä sängyn vieressä.

Porvoon lenkillä selfie

Kesällä on helppo rakastaa pyöräilyä. Hyvät kelit hellittelivät kuskeja ja tuntuu mahtavalta tehdä hyvissä porukoissa lenkkejä Porvooseen, Kirkkonummelle tai Järvenpäähän. Lenkkien aikana pääsee myös tutustumaan huoltotoimenpiteiden tekemiseen tien päällä.

Korjausta Tuusulan lenkillä

Pyöräily kuntotapahtumissa tai esimerkiksi triathlon-kisoissa antaa uskomattomia kokemuksia, kun pääsee ajamaan turvallisesti normaliisti autoille varatuilla reiteillä. Triathlon-kisojen ansiosta pääsin kokeilemaan ensimmäistä kertaa ajoa Länsiväylällä, osana Helsinki Next Triathlon-tapahtumaa.

Länsiväylä - kuva: Helsinki Next Triathlon

Talvi voi olla pyöräilijälle mahtavaa aikaa. Toki on kylmä, lunta ja jäätä - niin ja pimeäkin. Mutta loppujen lopuksi kyse on varusteista ja valmistautumisesta. Monet ovat ajaneet jo pitkään polkupyörällä läpi koko vuoden ja saaneet harjoittelusta hyvän pohjan harrastuskauteen.

Olen pyöräilijänä varsin uusi kampien veivaaja ja aikaisempina vuosina jättänyt leikin kesken vähän lumien saapumisen jälkeen - tai jopa aikaisemmin. On märkää, on kylmää ja muutenkin ikävää.

Selfiepää märkänä

Pakkasselfie

On ollut niin paljon helpompaa siirtää se treeni vaikka sisälle spinning-pyörän päälle kuntosalilla.

Spinning

Tai fiilistellä pyöräilyä kotona pyörä kiinni trainerissa.

Oma hikoiluhuone antaa uutta ulottuvuutta kampien pyörittelyyn, kun samalla voi katsoa halutessaan elokuvia tai muuta ohjelmaa - tai hienompien trainereiden avulla treenata virtuaalisia vastustajia vastaan tai pyöräillä tunnetuilla reiteillä.

Videoreitit antavat vähän fiilistä siitä miltä tuntuisi olla kisaamassa kuuluisilla reiteillä esimerkiksi Ranskassa tai Yhdysvalloissa.

Ja virtuaaliajoissa saa tietokoneen ajajista tai muista polkijoista internetin yli hyvää vastusta. Eihän se tietenkään korvaa vauhtileikittelyä kesäisessä säässä hyvien kavereiden kesken, mutta toimii mukana korvikkeena talven pakkasten aikana.

Ja tehokas kaveri voi yhdistää samaan ajoon vielä pyöräilystä kertovasta elokuvasta nauttimisen. Erinomainen The Program ( trailer ) ei varmaan kiinnosta muita kuin urheilufriikkejä ja pyöräilyscenestä kiinnostuneita - mutta on juuri sopivaa katsottavaksi samalla kun hikoilee pyörän selässä.

Virtuaaliajoa video

Eihän se sisätiloissa hikoilu tietenkään korvaa tunnetta mitä saa pyöräilystä ulkona. Ei tule minkäänlaista virkistystä tuulesta ja muista kelin elementeistä. Eikä spinningpyörän tai trainerin päällä tule treenattua tasapainoa. Niinpä talvellakin on hyvä saada aikaa ulkona pyörän päällä.

Bianchi ja ensilumi

Samaan tapaan kuin jää yllättää autoilijat - voi ensilumi ja liukkaudet yllättää innokkaan pyöräilijän. Pienellä varustelulla ja varustautumisella pysyy kuitenkin hyvin pystyssä läpi vuoden.

Bianchin sotaratsu

Suurimman osan vuodesta ajan työmatkat ja perusliikkumisen luotettavalla ja mukavan ajoasennon antavalla Bianchin fitness-pyörällä.

Marathonit kädessä

Asentamalla pyörään kevyet nastarenkaat ajoaika jatkuu turvallisesti pitkälle talveen, kunnes lumimäärä, loska ja jää kannustaa vaihtamaan kalustoa. Viimevuosina suositut fatbiket kutkuttavat minullakin hermoja, mutta vielä toistaiseksi olen talvella pitäytynyt ihan vain maastopyörällä rullailussa.

Maastopyörä kellarissa

Maastopyörän normirengas

Maastopyörä sellaisenaan pärjää lumisella kelillä varsin hyvin. Renkaan kuviointi puree usein lumeen hyvin, mutta lisäapuja ja varmuutta saa mielettömästi laittamalla alle kunnolliset nastat.

Maastopyörän isot nastat pyörässä

Nastarenkaat kädessä

Renkaat lisäävät pyörän painoa parilla kilolla, joten treeni vain paranee entisestään. Nastat purevat myös jäähän niin hyvin, että näillä pystyy vetämään ympyrää vaikka paljaalla järven jäällä.

Pelkkien renkaiden lisäksi syksyllä ja talvella tarvitsee varusteita, jotka tuovat lämpöä ja valoa kylmän talven keskelle. Hyvät eristettä sisältävät pyöräilykengät antavat mahdollisuuden polkea vaikka läpi talven.

Mavic - kenkä

Kengät likaisena

Vaatetuksen osalta vaihtoehtoja on paljon ja varusteisiin pystyy upottamaan satasia tai tonneja helposti. Pyöräilyssä itselleni olennaista on varusteiden toimivuus tarkoitukseen, eli vaatteiden kohdalla niiden sopivuus säähän ja tehtäviin liikkeisiin.

Esimerkiksi merinovilla on materiaalina mahtava ja helppohoitoinen. Toisin kuin tekniset kerrastot, jotka jokaisen käytön jälkeen tuoksuvat kuolemalta ja puskevat esiin myös hajumuistot edellisistä treeneistä, merinovilla selviää pesujen sijaan usein pelkällä tuulettamisella. Keväällä ja syksyllä merinovillainen huppari riittää usein pyöräilytakiksi, ja talvella sama huppari saattaa olla käytössä välikerroksena.

Commuter chinot

Sään huonontuessa päälle pitää laittaa teknisempää suojaavaa kerrosta, joka kestää vettä ja joka blokkaa viimaisen tuulen. Alle merinovillaista kerrastoa ja välikerrosta kelin ja oman maun mukaan. Kokemus on tähän mennessä osoittanut, että rivakasti polkiessa kehon oma lämmöntuotanto lämmittää kanssa kivasti - joten yllättävän pienellä vaatemäärällä pärjää pienet pakkaset, kunhan pää, jalat ja kädet on hyvin suojattuina.

Kypärä ja lamppu ja akku

Kun fillari on varustettu kelin mukaiseksi ja kroppa on suojattu säältä, viimeinen ratkaistava tekijä on valon tuominen pimeään. Lamppuja löytyy moneen lähtöön alkaen itse pyörään kiinnitetyistä kiinteistä lampuista erilaisiin kypärälamppuihin.

Kypärälamppu on kätevä siinä mielessä, että valo seuraa katsetta - eli voit valaista sen alueen mitä haluat, et vain sitä aluetta minne pyörä on menossa. Modernit led-valot valaisevat todella tehokkaasti ja akkupakkauksien energia riittää hyvin useiksi tunneiksi.

Pyöräilystä riittää siis pienellä varustautumisella iloa läpi vuoden, eikä kautta tarvitse lopettaa - kun syksyn lehdet varisevat puusta maahan. Mikään ei kuitenkaan ole niin kivaa, kuin pyöräily kesällä kauniissa säässä - joten nautiskellaan ja pyöritellään kampia innolla.