Next Triathlon Långvik - supersprinttailemassa

Ensikosketus triathlonin maailmaan oli viime vuonna uimastadionin ympäristössä pidetyssä Helsinki City Triathlonissa. Hikeä, verta ja kyyneliä tuottanut ensikosketus herätti kiinnostuksen lajiin - sillä mikä olisikaan parempi idea kuin ryhtyä harrastamaan kolmea itselleen haastavaa lajia peräkkäin, yhtenä lajina.

Tri for fun 2015

Viime viikonloppuna oli elämäni toinen kosketus lajiin, kun osallistuin toiseen supersprinttiin Kirkkonummella järjestetyssä Next Triathlon Långvikissä. Odotukset olivat korkealla, sillä kyseessä oli ensimmäinen treenikokemus kisasta avovedessä - ja ensimmäistä kertaa kisailua märkäpuku päällä. Juoksukunto ja pyörittelykunto oli hyvin selvillä, mutta uintikunto ja -taito avovedessä oli suuri kysymysmerkki.

Olin käynyt hakemassa tuntumaa avoveteen Triathlon Suomen avovesiuintikurssilla Kaitalammella sekä kokeillut märkäpukua paikallisella uimarannalla - mutta nämä kokemukset eivät antaneet muuta pohjaa kuin tunteen siitä, että uinti märkkärin kanssa avovedessä on ihan eri juttu kuin liuttelu altaassa. Oli siis aika pakata kamat laukkuun ja suunnata Kirkkonummelle kisailemaan.

Järjestäjät olivat saaneet Långvikin hotellin kanssa aikaiseksi mahtavan majoitusdiilin, jolla yhden yön hinnalla sai majoittua kaksi yötä. Tarjoukseen tarttumista ei tarvinnut miettiä montaakaan sekuntia ja vaimokin suhtautui ensimmäistä kertaa positiivisesti näihin urheiluhömpötyksiin, kun selitin että pääsemme kylpylään ennen ja jälkeen urheiluhömpötyksiä.

Alkuperäinen suunnitelma oli pitää varsin reipas liikuntaviikonloppu ja lauantaina uida, pyöräillä ja juosta kilpailun maisemissa. Sään jumalat pitivät suunnitelmaa kuitenkin pilkkanaan. Lauantain kova tuuli ja sade saivat miettimään suunnitelmia uusiksi ja panostamaan enemmän rentoutumiseen, lihashuoltoon ja lepoon, sekä aamun iloitteluihin valmistautumiseen.

Oli mukava käydä hakemassa chippi ja merkintätarrat jo hyvissä ajoin illan aikana - ja pakata kaikki valmiiksi aamua varten. Kun kaikki tavarat ovat triathlon-repussa valmiina omissa lokeroissaan ja fillari turvassa sängyn päässä, on hyvä käydä yöpuulle.

Kisa-aamu avautui hieman harmaana ja kosteana, mutta ilman edellisen päivän sadetta ja tuulta. Hymy nousi väkisinkin naamalle, kun tajusi että tästähän saattaa tulla hyvä päivä.

Kisainfoa odotellessa alkoi jo jännitys hieman tuntumaan, sekä muistumaan mitä kaikkea olikaan unohtunut. Tärkeimpänä unohduksena toiset silmälasit, joita voisin käyttää sen aikaa kun ykköslasit odottavat vaihtoalueella pyöräilyn alkua. Mutta eihän sitä kaikkea voi muistaa.

Ja vaikka kuinka olisi valmistautunut ja ajoissa hereillä, jostain syystä ennen kisan alkua on aina kiire. Onneksi en ollut ainoa. Ehdin kuitenkin käydä kastautumassa ja tunnustelemassa veden lämpöä ennen lähtöalueelle siirtymistä. Ja siirtymisen aikana oli pari minuuttia aikaa jutella niitä näitä Ferrix Hovin kanssa ja miettiä miten tähän olikaan taas joutunut.

Rantasaunan luota laskeuduttiin laiturilta veteen ja vielä ennen lähtöä saatiin viimeisen kerran ohjeet siitä mihin suuntaan uida, mikä poiju kiertää ja mistä kohtaa nousta rantaan. Märkäpuku päällä vesi tuntui lämpimältä ja puvun kelluttaessa hyvin olo oli jopa leppoisa. Ferrix kommentoi että vesi oli jopa lämpimämpää kuin meri kevään harjoitusleirillä Espanjassa.

Leppoisa rauhallinen olotila loppui nopeasti lähtövihellykseen ja pesukoneen käynnistymiseen. Otin uinnin liikkeellelähdön rauhallisesti, mutta silti löysin kättä ja jalkaa vasemmalta ja oikealta. Kokemattomuus märkkärin kanssa tuntui myös nopeasti ja uinti tuntui alusta alkaen todella raskaalta ja väsyttävältä. Tuntui myös, että happea ei saanut riittävästi - joten vaihdoin uintityyliä välillä vaparista rintauintiin ja takaisin.

Puku päällä uinti vaan tuntui niin erilaiselta kuin altaassa, että kaikki mitä tein tuntui räpiköinniltä - enkä mitenkään löytänyt omaa rytmiäni, tasapainoa tai kunnolla voimaa uintiin.

Rantaan nousin siis todella hengästyneenä ja ylämäkeen kohti vaihtoa kipitettäessä sykkeet olivat korkealla. Olo oli jo tässä vaiheessa kuin maansa myyneellä, kun oli ryhmässä viimeisten joukossa ja jokunen juoksi vielä ohi.

Vaihtoalueella annoin kilpakumppaneille sitten erityisen paljon aikaa eteen ja ryssin kamojen vaihdon urakalla. Paita meni väärinpäin päälle pari kertaa ja tavarat olivat laatikossa jotenkin huonossa järjestyksessä, että riisuminen ja pukeminen meni sähläämiseksi. Onneksi tästä lähtee automaattisesti minuutteja pois, kun märkkärin alle laittaa suoraan triathlonasun ja harjoittelee märkkärin riisumista muutaman kerran kunnolla.

Pyöräily lähti tahmeasti liikkeelle, mutta jalat saivat nopeasti taas jutun juuresta kiinni. Muutamia selkiä tuli kerättyä matkan alkupuolella ja yllätyttyä kun kavereita tuli hurjaa vauhtia vastaan kovempaa vauhtia kuin uskallan itse ajaa.

Toinen vaihto meni ilman pahempia kommervenkkejä, joten juoksureitille pääsi ilman uusia lisäharmituksia. Jalat muistivat nopeasti mistä oli kyse ja kisa-alue suoraan hotellin alueella antoi ihan erilaista puhtia painaa täysiä. Mukavaa oli myös nähdä kaikki muut kilpailijat samalla kertaa juoksemassa, sekä ottaa kiinni joitain nuorten sarjan kisaajia - jotka olivat jo viimeisellä kierroksellaan. Myös Ferrix tuli vastaan vikalla kierroksellaan heittäen tsemppaavat yläfemmat. Viimeisen kierroksen hyvästä kannustuksesta ja tsempistä innostuneena maaliin olikin helppo kiihdyttää onnellisena ja niin tyytyväisenä, että supersprintin suoritus oli ohi.

Tulokset kertoivat, että ensimmäisen vaihdon meikki- ja föönaustauosta huolimatta matka meni aika lailla kuten ennen kisaa olin olettanut. Toki uinti meni vielä huonommin kuin pelkäsin, mutta niiden aikarajojen puitteissa mitä itselleni oletin.

Ainahan olisi voinut mennä kovempaa, mutta tähän mennessä pyörä- ja juoksulenkit eivät ole kovin paljon kovempaa menneet - joten omalla tasolla on menty. Harmittavaa toki on se, että harrastaminen tähän mennessä ei ole nostanut suoritustasoa enempää ylöspäin.

Palkkari

Kisan jälkeen oli hyvä nauttia palautusjuoma - ja siirtyä kylpylän puolelle, ennen kuin puolimatkalaiset saapuvat maaliin ja haluavat ansaitusti porealtaaseen ja saunoihin. Ja mikäs siinä oli rentoutuessa, kun kylpyläosasto oli lähes tyhjänä muista asiakkaista.

Spa

Ihan täysin lepäilyksi ei se kylpylässä oleminenkaan mennyt. Ferrixin kanssa puhuttiin vaimon harmistukseksi enemmän tai vähemmän koko ajan triathlonista: miten pitäisi treenata, mitä voisi tuunata omassa kalustossa ja mitä gearia pitäisi ehdottomasti hankkia - että pääsisi täysiä.

Terassilla Kaisa Lehtonen suoritti pitkää pyörätreeniä trainerin päällä ja näytti samalla mallia miltä pyöräilyasennon pitäisi näyttää. Samaan aikaan poreammeessa maatessa tunsi pienen piston reisissä, että pitäisikö itsekin olla mieluummin tekemässä pientä lenkkiä - mutta onneksi se tunne meni nopeasti ohitse.

Trainesense

Koska keski-ikäistä keskivartalolihavaa liikkujaa kiinnostaa kaikki mahdollinen teknologia enemmän kuin pelkkä treenaaminen karpaasi-tyyliin, oli kylpyläkäynnin yhteydessä pakko käydä myös kuntoaltaalla testaamassa Trainesensen uintisensorin toimivuutta. Sensori oli lättärin tapaan käteen kiinnittyvä anturi, joka mittasi uinnin aikana käsivedon suuntaa ja voimaa. Parin altaanmitan jälkeen katsottiin tuloksia.

Graafit yksinään eivät kertoneet mitään, mutta kun niitä käytiin osaavan valmentajan kanssa läpi oli kokemus vähintäänkin päräyttävä. Anturi nimittäin näytti kiistämättömällä tavalla ongelmat käsivedossani. Vedon alkuvaiheessa liian suuri osa voimasta suuntautui alaspäin, eikä vienyt siis uintia eteenpäin.

Syyttäkää insinööriä minussa, mutta jotenkin asian näkeminen datana ja graafina – mitattuina suureina – saa sen menemään paremmin perille kuin epämääräiset ohjeet altaan reunalta. Tässä viimeinkin jokin selkeä data ja arvo, jota parantaa ja mitata uudestaan.

Trainesense meni siis kerrasta seurantalistalle isolla odotusarvolla. Bloggailen aiheesta myöhemmin lisää, samoin kuin muista kiinnostavista kehittyvistä ja kehitteillä olevista gadgeteista joita tulee vastaan. Tampereelta nimittäin Trainsensen lisäksi ponnistaa jo kuluttajaversioksi asti kehittynyt Runteq:n Zoi-sensori, jonka pitäisi saapua postitse käyttöön jo ensi viikolla.

Vaikka tällainen laiskanpulskea harrastaja selviäisi vallan mainiosti ilman mitään teknisiä apuvälineitä - investoin niihin ja tuen mielelläni kaikenlaisten gadgettien kehittelyä ja käyttöä, jos niiden avulla oma motivaatio harrastamiseen ja tekemiseen pysyy näin virkeänä.

Kylpyläkäynnin jälkeen olikin jo aika kisan jälkeiselle buffetille, minkä jälkeen olikin helppo vetäytyä takaisin hotellihuoneeseen sulattelemaan.

Onkin pakko todeta, että omalta osaltani kisapaikka, puitteet ja järjestelyt olivat täydelliset – pääpainon tällä kertaa ollessa kaikessa siinä muussa ajankäytössä kisailun lisäksi. Mikäli Långvikissä järjestetään kisoja uudestaan ja järjestyy samalla tapaa viikonlopun viettäminen kisapaikalla - olen varmasti mukana.

Maasto on toki kilpailemiselle ilmeisen haastavaa, kun on nousua, laskua ja mutkaa koettavaksi - mutta hieman aurinkoisemmassa ja lämpimämmässä kelissä Kirkkonummen maisemissa reippailu saattaisi olla jopa varsinaista juhlaa.

Ranta