Fitbit ja vaaralliset haasteet

Saimme töissä Affecto Finlandissa mahdollisuuden ostaa osana uutta työterveys-järjestelmää alennettuun hintaan Fitbit-aktiivisuusrannekkeet oman aktiivisuuden seuraamiseen ja toisaalta liikunnan motivoimiseen.

Teknologianörttina tartuin tietysti mahdollisuuteen ja valitsin perusmallin, joka ei sisältänyt gps-toimintoja mutta varsin riittävän sykemittauksen suoraan ranteesta sekä käden liikkeeseen perustuvan askelmittauksen.

Eihän se askelmittaus mitenkään tarkka ole - ja virheellisiä askelmia tulee mittariin monista erilaisista liikkeistä. Toisaalta tuntui myös, että pehmeällä / joustavalta alustalla – kuten juoksumatolla – vastaavasti tulee vähemmän askelia kuin juostessa tai käveltäessä ulkona.

Vaikka lukemat ovatkin vain suuntaa antavia, antavat ne mahdollisuuden leikkimieliseen kisailuun ja haasteisiin kavereiden kesken.

Aluksi voi kilpailla ja haastella kavereita 7 päivän rullaavan askelmäärän perusteella.

Kaveria klikkaamalla pystyy lähettämään kannustuksia tai piikittelyviestejä napin painalluksella. Helppo ensimmäinen taso kisailun virittämisessä ja hengen nostattamisessa. Muutaman kerran kun kuulee piruilua pienestä askelmäärästä, löytyy kummasti inspiraatiota kävellä ylimääräisiä kierroksia ruokatauolla.

Varsinainen hupi kuitenkin irtoaa Fitbitin haasteista ( Challenge ), joita löytyy muutamia erilaisia. Haasteissa valitaan tietty porukka osallistumaan tavoitteen mukaiseen kisailuun - ja sovelluksessa avautuu haasteelle oma osionsa, jossa on haasteen suorituksen tilannetieto sekä tietysti keskustelumahdollisuus haasteen osallisille.

Viattoman näköistä eikö olekin?

Tässä tilanteessa startattiin kavereiden kesken työviikon kestänyt askelmääräkisa. Viisi päivää aikaa kerätä askelia, herrasmiessopimus päivittää askeleet palveluun vähintään kerran päivässä ja leikkimielellä kaikki mukana. Mikään ei voi mennä pieleen, eihän?

Tässä kohtaa on pakko nostaa hattua Fitbitille, että pienet yksityiskohdat vaikuttivat haasteeseen positiivisesti. Tilanteen kehittymisestä tuli kännykkäsovellukseen muistutuksia, joten haaste ei päässyt unohtumaan missään vaiheessa.

Eihän näillä askelilla ollut mitään merkitystä tai väliä, mutta jotenkin vain sielussa tuntui pistos - kun kaveri meni ohitse.

Aluksi homma pysyi ihan hanskassa. Ja askelmäärät maltillisina.

Kunnes yksi työkaveri eskaloi tilanteen kävelemällä kotoa töihin ja takaisin, pakottaen muut rauhanomaisesti kilpailleet kolleegat vastaamaan samalla tavalla.

Yllättäen ylimääräiset parin tunnin kävelyreissut ja kymmenet tuhannet askeleet tuntuivat järkevältä ajankäytöltä.

Oli vaikka millainen lumimyräkkä tai pakkanen, ulos oli mentävä.

.. Jotta päivän askeleet sai kasaan.

Keskiviikkoon mennessä yhden ennakkosuosikin ja vaarallisen kilpailijaluonteen ranneke oli mennyt rikki. Harmitus oli suuri, kun kilpailija tajusi - että ranneke oli hukannut askeleet.

Oli siis tullut käveltyä ihan turhaan ylimääräisiä matkoja!

Loppuviikkoon mennessä rannekkeen rikkoutumisen epäonni oli jo muuttunut helpotukseksi, kun kilpailusta sivuun jäänyt kolleega huomasi välttyneen meidät muut vallanneelta kiroukselta.

Mitään panoksia ei haasteessa ollut.

Ego vaan ei antanut kenelläkään periksi.

Iltamyöhään tuli lähdettyä lenkille viidentoista asteen pakkaseen, jotta sai vallattua ykkössijan takaisin. Toki samalla tuli suoritettua ohjelman mukaista treeniäkin, mutta ilman tätä haastetta treenin olisi voinut siirtää toiseen päivään, tehdä sisällä tai muuten vain jättää väliin.

Toiseksi viimeisenä päivänä tilanne oli kolmen kärjessä tasainen. Johtopaikka oli vaihtunut tasaisesti kolmen kesken - ja erot olivat niin pieniä, että minä hetkenä hyvänsä kuka tahansa kärjestä pystyi kuromaan eron kiinni.

Neljäntenä oli haasteen musta hevonen, ultrajuoksijaksi tiedetty Joona. Takaa-ajomatkaa oli vain muutaman tunnin juoksemisen verran, joten oli aivan realistista ajatella - että Joona tulisi vielä kärkikahinoihin mukaan. Pakkaskelit toki puhuivat hieman vastaan.

Haasteen viimeisenä päivänä mukaan liittyi vielä kokonaan uusi pelaaja, joka oli viettänyt juuri alkuviikon Puolustusvoimien liikuntaleirillä kertausharjoituksissa. Dynamiikka muuttui heti ja perjantain ilta oli sähköä täynnä.

Viime hetkiin saakka tilanne oli täysin auki ja jännitystä lisäsi tieto siitä, että itse ei pystyisi enää lähtemään lenkille kuromaan kiinni - jos joku menee ohitse.

Jan oli matkalla Helsingin keskustasta kotiinsa - ja chatissa uhosi vetävänsä parhaillaan lisävaatetusta päällensä, jotta jaksaa kävellä pakkasessa puuttuvat metrit kasaan.

Varsinaisen pommin kuitenkin pudotti Joona. Kerralla yli 30 tuhatta askelta viimeisten tuntien päivityksenä.

35 kilometriä, kolme ja puoli tuntia juoksua. Pakkasessa.

Urakka oli niin komea, että hyvän urheiluhengen mukaisesti sitä ei lähtenyt enää kukaan haastamaan.

Ansaittu voitto siis Joonalle hurjalla viime hetken suorituksella.

Hattu. Päästä.

Uskon että kaikki muutkin huokaisivat helpotuksesta, kun haaste viimein oli ohi. Eihän siinä mitään järkeä enää ollut, eikä tietoakaan työterveydestä tai hyvinvoinnista kun yötä myöten lähdetään pakkaseen jahtaamaan kilometrejä.

Mitään ei jäänyt kuitenkaan hampaankoloon.

Hauskaa oli ja oli mahtavaa nähdä, miten kaverit heittäytyivät hommaan mukaan. On mahtavaa olla työkaveri ja ystävä yhtä hullujen kavereiden kanssa.

Joona ansaitsi voittonsa.

Ei koskaan enää uudestaan.

Paitsi ….

Jos tätä Joonan voittotietoa joutuu sovelluksessa katsomaan vielä kovinkin pitkään, saattaa kiusaus nousta liian suureksi painaa ‘rematch’-nappia.

Kannattaa siis miettiä tarkaan mihin ryhtyy, ennen kuin ensimmäistä kertaa starttaa Fitbit-challengen. Nämä haasteet saattavat lähteä ihan hurjille tangenteille ja täysin lapasesta.