Vuoden 2015 treenien summaus

Blogissa on ollut todella hiljaista - ja enemmän olenkin julkaissut Urheiluhallien Omaliikunta-sivustolle nimellä Atleettiunelmia. ( Kirjoitukset löytyvät tällä haulla. ) On taas aika aktivoitua ja tehdä ryhtiliike.

Tammikuussa on loistava hetki tarkistaa mitä kaikkea tekikään edellisenä vuonna ja luoda uusia suunnitelmia. Kirjoituksen tarkoituksena on toimia oman muistin tukena, sekä katsauksena taaksepäin miten vuosi meni – kun sitä ei etukäteen mitenkään suunnitellut. Tätä vuotta varten on erikseen uusia ajatuksia ja suunnitelmia, mutta suunnitelmista tulee erillinen postaus vielä myöhemmin.

Liikunnat jakautuivat mukavan tasaisesti pitkin vuotta.

Ja monipuolisuutta oli enemmän kuin koskaan aiemmin.

Mutta silti jäi paljon hampaankoloon.

Tammikuu oli odotusta täynnä. Salilla vietettiin aikaa juoksemalla matolla ja lihaskuntoa harjoittaessa.

Ilmassa oli myös ensimmäisiä ajatuksia joskus triathlonin kokeilemisesta, sillä vaivauduin vuosien tauon jälkeen uimahallillekin. Liityin mukaan Urheiluhallien bloggaajarinkiin ja sitä kautta sain hyvän syyn ryhtyä panostamaan uintiin, jonka olin tunnistanut selkeästi huonoimmaksi osa-alueekseni.

Helmikuussa jalat alkoivat muistuttamaan, että voivat kipeytyä ja takapuoleen hiipi huolestuminen siitä miten jalat kestävät lenkkejä.

Maaliskuussa sama homma jatkui ja juoksemisesta oli jonkun aikaa taukoa. Kuun lopussa kuitenkin pääsin tekemään laktaattitestiä kaverin kanssa Liikuntamyllyyn - ja yllätykseksi jalat eivät motkottaneet siellä suoritetusta juoksusta lainkaan.

Huhtikuussa jalat vihoittelivat kesken sulkapallon pelaamisen ja pakottivat varomaan askellusta. Juoksulenkit edelleen ihan vain lyhyitä lenkkejä.

Toukokuussa Helsinki City Run tulikin sitten vastaan nopeasti ja hyvin minimaalisella treenillä. Hengissä kuitenkin selvittiin ja jalatkaan eivät menneet rikki, todennäköisesti kiitos Ultraboostien mahtavan vaimennuksen.

UltraBoosteilla juostessa jalat eivät vihoitelleet tai kapinoineet yhtä pahasti kuin aiemmin, tai oikeastaan lainkaan. Vaimennus antoi siis todennäköisesti anteeksi mahdolliset tekniikkavirheet ja jalkojen tottumattomuuden juoksun aiheuttamiin iskuihin.

Toukokuussa tuli myös tehtyä ensimmäinen omatoiminen pitkä lenkki puolimaratonien ulkopuolella. Vuosaaressa haahuillen melkein 18 kilometriä. Kuun loppupuolella starttasi Kaivopuistossa TrainingFirstin juoksukoulu, jossa kolmen kilometrin testijuoksussa tuli tällä kertaa ajaksi 13,58. Pari minuuttia nopeammin olisi siis voinut juosta.

Kesäkuu ja Helsinki Half Marathon tuli HCR:n jälkeen melkein yhtä yllättäen. Jalat valittelivat kesäkuussa kipua säären alueella ja lääkärin kautta päädyin taas fysioterapeutin puheille. Jalkaholvin mataluus ja heikkous ilmeisesti juurisyynä ongelmille, joten jumppaa jalkapohjille sekä paremmat pohjalliset käyttöön kenkien kanssa.

Muutamia juoksulenkkejä Helsingissä ja Pyhtäällä. Erityisbonuksena piti mennä Adidaksen järjestämälle kimppalenkille Stockmannin tavaratalolta jonnekinpäin keskustaa, mutta missasin lähtöajan - joten lopulta juoksinkin omatoimisesti keskustasta kohti itää.

Vaikka lenkit menivät hyvin, jalkojen kiukuttelusta ja latentista taipumuksesta oireilla harmistuneena päätin tehdä peliliikkeen ja siirtää jalkojen treenejä enemmän pyörien päälle.

Maantiepyörä oli siis pakkohankinta.

Heinäkuussa pienten juoksulenkkien lisäksi tulikin siis enemmän pyöräilyä ja yllättäen kesken lomamatkan kympin kisa Berliinissä.

Vattenfall City-Nacht juoksutapahtuma sattui juuri sopivasti meidän loman kohdille - ja kun juoksukamat olivat mukana, niin tietty piti käydä ilmoittautumassa mukaan. Satukin juoksi ensimmäisen lappujuoksunsa, vitosen kilpailun.

Todella kiva tapahtuma ja todella positiivinen heittäytyminen kesken loman urheilusuoritukseen.

Ensimmäinen pitkä pyörälenkki tuli kuun vaihteeseen, kun poikaporukalla ajoimme Porvooseen ja takaisin. Runner’s Twilight puolimaraton tuli juostua Pirkkolassa. Ja uimastadionin ympäristössä järjestetyssä TriForFun-tapahtumassa hain ensikosketusta triathloniin.

Jännitys oli käsin kosketeltavaa, vaikka matkat lyhyitä.

Samalla tavalla jännitystä oli ilmassa, kun ajoin ensimmäistä kertaa Tour De Helsinki-lenkin. 140 kilometriä porukassa ja siihen päälle vielä hieman lisää matkana kotia kohti.

Mahtava kuukausi!

Syyskuussa pyöräily jatkui aktiivisena, tuli juostua pari lyhyttä lenkkiä. Juoksutapahtumina Vuosaarijuoksussa kymppi ja Espoon rantapuolikas - kun sinne satuin voittamaan osallistumisen. Pyöräreissuna poikien kanssa Kirkkonummelle ja takaisin.

Juoksukoulussa herkkua: mäkijuoksua.

Myös jooga löysi tiensä harjoituskalenteriin.

Lokakuussa eteen tuli vielä Vantaan puolimaraton, joka jäi vuoden viimeiseksi lappujuoksuksi. Treenaus alkoi suuntautumaan enemmän kohti triathlonia. Osallistuin Triathlon Suomen aloittelijakurssille – ja harjoittelin osana ryhmää lajin eri osa-alueita muiden aloittelijoiden kanssa.

Jooga alkoi maistumaan sen verran, että EtnoFitnessillä käytyjen joogatuntien lisäksi päädyin ostamaan joogakortin YogaNordiciin I Love Me-messuilta.

Marraskuussa treenit siirtyivät suurilta osiin sisälle myös juoksujen ja pyöräilyjen osalta. Spinningiä ja matolla juoksemista.

Osallistuin CompactFit Movement Centerissä alkeiskurssille ja sain kuukauden aikana hurjasti hyvää oppia sekä inspiraatiota lihaskunnon kehittämiseksi. Oli myös järkyttävää ja jännää huomata, miten huonossa hapessa oma lihaskunto onkaan. Ja miten paljon pitäisikään treenata kuntoaan ylös, että pystyisi treenaamaan siellä kunnolla.

Marraskuun lopussa päädyin hankkimaan kotiin harjoitusvastuksen - ja joulukuussa joitain spinning treenejä tulikin tehtyä kotona.

Tacxin Ironman trainer osoittautui jännäksi verkottimeksi - ja pyörä löysi lopulta tietokonesijoittelun takia paikkansa työhuoneestani.

Käytännössä pyörä on koko ajan lähes ajovalmiudessa kiinni trainerissa - ja treenin aloittaminen vaatii nykyään vain bibsien ja kenkien vaihtamisen päälle - sekä treeniohjelman käynnistämisen tietokoneelta.

Kiitos harjoitusvastuksen on nykyään helppo tehdä vaikka vain puolen tunnin pyörittelytreeni ilman isoja valmisteluita ja vaivannäköä kamojen vaihdon tai siirtymisten suhteen. Odotukset ovat korkealla sen suhteen, että kevätkauden aikana saisin treenattua jalkoja hyvin pyöräilykautta varten kotona, salilla sekä työmatkapyöräilyä tehden.

#So what? Mitä jäi hampaankoloon?

Vuosihan siis meni todella nousujohteisesti ja iloisesti treenaten loppuun saakka, mikä siis voi pientä pullukkaa harmittaa?

Harmitus ja hampaankolojen kaivelu liittyy puhtaasti omaan tyhmyyteen ja kuntoilun suunnitelmattomuuteen. Kyse on toki vain kuntoilusta ja omasta hyvinvoinnista, eikä mistään kilpaurheilusta - mutta paremmalla suunnittelulla ja ohjelmoinnilla olisi voinut välttää monenlaista kipua ja tuskaa. Lihaskunnon parantaminen, kehon parempi huoltaminen ja esimerkiksi joogan ottaminen jo aikaisemmin aktiiviseksi osaksi viikottaista harjoittelua olisi tehnyt jo alkuvuonna terää.

Samoin harjoittelun intensiteettiä olisi pitänyt järjestelmällisesti varioida, eikä vetää liikaa samoilla urilla ja samoilla rasituksilla.

Vuosi 2016 tulee toivottavasti olemaan erilainen ja ainakin ensimmäiset askelmerkit on jo laitettu sen puolesta, että harrastustoimintaa vietäisiin eteenpäin suunnitelmallisemmin ja tavoitteellisemmin. Ensimmäinen tavoite kun kuitenkin on selvitä hengissä jo tehdyistä sitoumuksista erilaisiin kilpailuihin ja kisailuihin. Kalenterissa odottaa jo muutama tirathlon-kisa sekä vuoden loppupuolella ensimmäinen maraton.

Vaikka aikaa on paljon, se hujahtaa ohi todella nopeasti - mikäli en ohjelmoi kalenteriani jo valmiiksi. Enkä todellakaan halua olla lähtöviivalla Amsterdamissa miettimässä, että mites tässä taas näin kävikään - että treenaamatta lähdetään liikkeelle kokeilemaan onneaan.

Tosin jos totta puhutaan, Amterdamia enemmän pelottaa Joroisten triathlonin puolimatka. Juokseminen on vain juoksua, mutta triathlonissa voi jalkojen telomisen lisäksi hukkua, kaatua pyörällä pahasti tai muuten vain juoksussa romahtaa totaalisen väsähtämisen takia.

On siis otettava lusikka kauniiseen käteen ja todettava, että enää ei selviä vain puuhastelemalla ja ajelehtimalla - vaan on tehtävä suunnitelmallisesti ja tietoisemmin töitä tavoitteiden saavuttamiseksi. Ja hyvä niin. Suuret – mutta ihan saavutettavissa olevat – tavoitteet ovat hyvä motimaattori, kuten myös julkiset sitoutumiset tavoitteiden saavuttamiseen.

Treenimäärällisesti vuosi 2015 oli jo aktiivisin ikinä - sykemittarilla taltioitujen harjoitusten ja datan perusteella ainakin, joten tästä on hyvä jatkaa. Liikunta on nivoutunut parin viime vuoden aikana jouhevasti osaksi arkea ja saavuttanut sellaisen terveellisen määrän, jota olisi hyvä pystyä ainakin ylläpitämään ja kasvattamaan jatkossakin.

Liikunta on ollut myös nautinnollista. Joskin hetkittäin otsassa jyskyttää se tavoitteellisuuden ja haasteiden ajatus, on päälimmäinen tunne kuitenkin aina liikunnasta nauttiminen – kunhan sen on vain ottanut ja lähtenyt liikkeelle. Paikoilleen jäädessä ja treenejä vältellessä ei muistakaan miten hyvältä sen treenin jälkeen tuntuukaan.

Treenivuoteen 2016 mennäänkin siis:

  • suunnitelmallisemmin

  • monipuolisemmin

  • nautinnollisemmin

Tammikuussa 2017 katsotaan taas, mikä oli tulos.