Helsingissä on viimein uusi puolimaratonin mittainen juoksutapahtuma, Helsinki Half Marathon, jonka ensimmäinen installaatio juostiin eilen 7.6.2014 ja seuraava juostaan 6.6.2015. Ensi vuoden tapahtumaan voit ilmoittautua erikoishalvalla 29 euron hinnalla 30.6 -saakka täältä: http://helsinkihalfmarathon.fi/hhm-2015/
Kolmisen viikkoa ennen Helsinki Half Marathon ( HHM )-tapahtumaa juostiin perinteikäs Helsinki City Run, jonka 18 000 juoksijaa tekevät tapahtumasta todella ison massatapahtuman - mikä näkyi ja tuntui kaikkialla ( HCR-kokemuksista kirjoitin aiemmin täällä: Helsinki City Run 2014 ). HHM puolestaan lähti liikkeelle tyhjästä, synnyttäen pienellä hyvin verkottuneella aktiiviporukalla tapahtuman joka jo heti ensimmäisenä vuotena onnistui keräämään parituhatta ilmoittautunutta juoksijaa.
Tapahtuman järjestäminen ja suunnittelu vaikutti ulkoa päin seuraten modernilta startup-toiminnalta, missä pala palalta paketti rakentui sen mukaan millaisia mahdollisuuksia yhteistyölle sekä järjestelyille tuli eteen. Hinnoittteluiden porrastukset, alennuskampanjat ja näkyvyys sosiaalisessa mediassa olivat huippuluokkaa - leviten hyvin juoksuporukoissa. Eikä mikään ihme, sen verran hyvin verkottuneet ydintekijät projektissa on.
Ensimmäiselle tuhannelle ilmoittautuneelle jaettu HHM-treenipaita, jonka selässä luki näkyvästi mihin tapahtumaan juoksija treenaa oli kanssa hieno idea - ja paitaa oli hyvä pitää päällä talven aikana mm. SATS:n sisäjuoksutunneilla, tehden samalla ylpeänä markkinointityötä tapahtumaa varten. Paidoista puheenollen olen erittäin tyytyväinen siitä, että tapahtuman varsinainen juoksupaita oli laadukas Adidaksen paita hillityn tyylikkäillä painatuksilla.
Hillityn tyylikkäät painatukset ja värit takaavat, että paita tulee olemaan jatkossakin käytössä - eikä mätänemään vain kaapissa. Olen ymmärtänyt, että en ole lainkaan ainoa joka harmittelee sitä, että joissain muissa tapahtumissa paidat on pilattu kauheilla huomioväreillä tai isommilla painatuksilla. Sellaiset paidat ovat tietysti hauskan näköisä tapahtuman aikana, mutta sen jälkeen jäävät helpommin käyttämättömäksi. HHM:n paidassa on samanlaista hillittyä tyylikkyyttä kuin Viikin Vitosen paidoissa.
HHM-tapahtuma jalkautui myös modernilla tavalla Narikkatorille Kamppiin, tehden tapahtuman näkyväksi laajemmalle kansalle ja nostaen juoksijat todella kivalla tavalla framille.
Narikkatorilla oli tyypilliseen tapaan kisatoimisto ja urheilutarvikkeiden myyntiä, sekä erinomaisena ideana Adidaksen #adidasheimo -lounge, jossa pääsi jättämään tsemppiviestejä juoksijoille, juttelemaan valmentajien kanssa ja muuten vaan hengaamaan sporttisessa seurassa.
Jos tämän esimerkin ja kokemuksen puolesta edes muutama Kampin mestoilla normaalisti hengaileva nuori saa inspiraation vaihtaa emoilun ja angstailun lenkkareihin, niin tapahtumahan alkaa tekemään myös kansantaloudellisesti hyötyä meille kaikille.
Torilla oli myös erilaista ohjelmaa. Eniten jäi mieleen lasten sprinttijuoksu.
Hillittömän hauskaa ja ennen kaikkea positiivisessa hengessä tehtävää juttua.
Torilla suoritetun hengailun ja kisakuoren noutamisen jälkeen olikin hyvä ryhtyä orientoitumaan seuraavan päivän juoksuun ja tankata hieman energiaa.
HHM-kisatorin melkein viereen oli sattumalta päätynyt samaan aikaan Thaimaan kulttuuria esiin tuova festivaali, jonka aikana olisi päässyt kioskeista maistelemaan kaikenlaisia erilaisia pieniä thai-herkkuja. Mieli teki jäädä tuoksujen perusteella jäädä maistelemaan ja nautiskelemaan, mutta ulkoilmahäppeningin ja tungoksen sijaan tällä kertaa prefoitiin tuttua nepalilaista ravintolaa.
Riisiä, pinaattipyöryköitä, jogurttikastiketta, lammasta ja naan-leipää. Kyllä jaksaa.
Juoksupäivänä lähtölaukaus annettaisiin kello 10.30, joten lähdimme lauantaina aamulla yhdeksän aikoihin liikkeelle Puotilasta kohti pelipaikkoja. Finlandiatalolle saavuttaessa tuntui aluksi, että eihän täällä ole vielä ketään.
Lähempänä alkoi näkymään jo enemmän urheilujuhlan tuntua ..
… ja kurkattaessa sisälle kisatoimistoa ja narikkaa kohti ..
.. tajusi, että on täällä muutama muukin.
Lähtöpaikan keskeinen sijainti sai aikaan sen, että monet juoksijat tuntuivat tulevan paikalle vasta viime hetkillä. Samoin Töölönlahden rannat imivät sen verran hyviä juoksijoita lämmittelemään ja hengaamaan rauhassa, että todellinen urheilujuhlan fiilis alkoi syntyä vasta todella lähellä lähtöaikaa.
Mutta mikäs siinä stressatessa, kun järjestäjätkin näyttivät olevan tapahtuman aikana suhteellisen rennosti. Kuvassa juoksun jänikset saavat briiffausta ennen lähtöä. Kuuluisaa tunnin jänistä ei näkynyt.
Lähtöalueella Finlandia-talon pihalla oli rajallinen määrä palveluita. Hyvinä juttuina kuitenkin vesipiste:
Sekä mediaatiojono:
.. jonka lopuksi pääsi hotelli helpotukseen.
Finlandiatalolla oli myös pari vessaa käytössä, mutta vessajonojen pituuden perusteella mitoitus oli alakanttiin. Toisaalta mikään järkevä määrä ei ole riittävästi hieman ennen lähtöä, kun kaikki juoksijat haluavat tyhjentää viime hetkellä rakosta sen mitä sinne on ehtinyt kerääntyä. Jatkoa varten olisi kuitenkin hyvä jos miehille olisi enemmän pisuaareja, jolloin bajamajat ja vessakopit palvelisivat paremmin laajaa naisjuoksijajoukkoa.
Jännitys alkoi hieman kohoamaan ennen lähtöä, sillä väkisinkin nousi mieleen ettei ollut tässä HCR:n jälkeen treenannut riittävästi.
Käytännössä pitkiä juoksuja ei ollut yhtään tai liian vähän ja olo tuntui väsyneeltä, jäykältä ja muutenkin nuivalta. Siinä missä olisi halunnut olla liikkeellä hurjalla tsempillä hakemassa kunnollista päivitystä omaan ennätykseensä lähtöajan lähestyessä tuntui koko ajan epävarmemmalta. Jo lämmittelyn aikana sykkeet karkasivat nopeasti korkealle ja jalat tuntuivat kaikelta muulta kuin valmiilta.
Kun lähtöön oli enää kymmenen sekuntia, iPodista lähti päälle Above & Beyondin trance-podcast jonka biitti ja fiilistä sopivasti ylhäällä pitävä meno on osoittautunut hyväksi ja helpoksi tavaksi saada soundtrack pitkälle lenkille.
Heti ensimmäisten kilometrien aikana huomasin positiivisesti että lähdin liikkeelle hyvässä massassa itselleni vauhdikkaasti enkä joutunut turhaan hidastelemaan minkään sumpun takia kuten HCR:ssä. Toisaalta samalla tuntui siltä, että kaikki juoksivat ohitse.
Olin aamulla katsellut vielä aika-taulukoita ja lähdin tavoittelemaan mitä tahansa keskivauhtia 5.20 - 5.30 väliltä, jotta saisin parannettua viime kerran tulosta. Siinä missä HCR:n aikana tuntui, että juoksu kulki helpommin ja sykkeet pysyivät enemmän omassa kontrollissa, tällä kertaa tuntui alussa jo rankalta ja sykkeet vetivät korkealle.
Kropassa kuitenkin tuntui periaatteessa hyvälle, ettei kilometrien edetessä pelännyt muuta kuin yllättävää loukkaantumista tai kramppaamista. Yhtään kovempaa ei olisi ollut tällä kunnolla uskaltanut mennä.
Kilometri kilometrilta matka soljui eteenpäin ja hyvin sijoitetut juoma- ja musiikilliset virkistyspisteet toivat uutta energiaa sekä fiilistä juoksulle. Vaikkei HHM ole vielä HCR:n kaltainen massatapahtuma oli reitin varrella silti ihailtavasti ihmisiä kannustamassa. Ilman sitä iloista kannustusta olisi ollut niin paljon helpompaa kyseenalaistaa, että oliko tässä nyt enää mitään järkeä ja lopettaa juokseminen.
Matkan aikana tuli vastaan yllättävän vähän keskeyttäneitä, loukkaantumisia tai kävelemään ryhtyneitä juoksijoita. Espoon rantapuolikkaan ja HCR:n kokemukseen verrattuna näytti siltä kuin HHM:ssä juoksijat olisivat olleet paremmin oman kuntonsa tasalla ja toisaalta onnetarkin mukana, ettei loukkaantumisia tapahtunut. Mitään statistiikkaa asiasta en tietenkään ole nähnyt, eli tämä on vain toteamus oman juoksukokemukseni ja tapahtumien tarkkailun perusteella.
Reitin loppupuolella juoksijoita hellittiin hyvällä määrällä mäkiä, jotka veivät puhtia matkaan lähteneiltä ja saivat hetkittäin kysymään että vieläkö näitä tulee lisää. Ylämäet ovat toki hauskoja sen takia että perussääntöjen mukaan ylösnousua seuraa ennen pitkää myös lasku alas. Pistin merkille juoksun aikana, että joillain juoksijoilla jäi alamäkien tuoma irroittelumahdollisuus hyödyntämättä. Tuntui että kevyen rullaamisen sijaan osa juoksijoista jarrutteli alamäissä – käyttäen siis ylimääräistä energiaa sekä nousuissa että laskuissa.
Saavuttaessa takaisin Töölönlahdelle tuntui loppumatka yllättävän pitkältä. Vaikka pää ja mittarit sanoivat, että tässä ollaan ihan juuri maalissa tuntui viimeiset kurvailut kestävän ja kestävän. Onneksi reitin viimeiselle kilometrille oli taas kerääntynyt loistavaa tsemppausta - alkaen Adidaksen tsemppiseinästä satoihin ihmisiin, jotka jaksoivat kannustaa juoksijoita.
Maalialueen viimeiset sadat metrit tuntuivat karulta: betonia ja asfalttia – mutta maaliin päästyä jaksoi taas hymyillä.
Maalialueella törmäsin iloisen ja kiireisen oloiseen Asmo Haliseen, jolle välitinkin heti kiitokset hyvin sujuneesta tapahtumasta. Tulospalvelusta sekä Instagramista olikin sitten mukava katsoa miten juoksut olivat kavereilla, tutuilla ja muuten vain seuratuilla tyypeillä menneet. Training Firstin Janne Vanhala veti kanssa hienon uuden enkan 1.31. Jannen johdolla juostaan taas Kaivarissa porukassa ja katsotaan jos syksymmällä ehtisi saamaan paremman tuloksen aikaiseksi vaikka Vantaalla.
Suorituksen jälkeen vetäydyimme nopeasti takaisin tukikohtaan Puotilaan.
Ohjelmassa oli nesteytystä palautusjuomalla:
Sekä nautinnollinen tankkaus.
Eiköhän tuolla saatu muutama hukattu kalori tasattua.
Ilmoittauduin jo vuoden 2015 Helsinki Half Marathonille, joten siellä nähdään.