Kesäharjoittelua

Kesällä on loma-aikana usein haastavaa motivoida itsensä kuumalla säällä treenaamiseen. Muutenkin vapaalla ollessa rutiinit puuttuvat ja päivien rakenne menee enemmän lomailuun tai muuten vain lepäämiseen.

Ensimmäisellä lomaviikolla aamupäivät ovat kuitenkin alkaneet jonkinlaisella liikunnalla. Tänään keskiviikkona olisi tarkoitus tehdä pyörälenkkiä jalkojen herättelemiseksi ja verryttämiseksi, sillä torstaina on vuorossa taas iltapuhteena Viikin Vitonen. Lämpimät kelit asettavat uutta haastetta liikunnalle sykkeiden ollessa heti alusta alkaen korkealla ja nousten korkealle pienessäkin rasituksessa. Ja nesteytyskin pitää muistaa kunnolla.

Liikunnan jälkeen on kuitenkin aina energisempi olo ja iloinen että tuli liikkuneeksi. Kesän aikana täytyykin ottaa tavaksi ainakin kävellä riittävästi, tehdä pidempiä harjoituksia myöhempään aikaan kun on hieman viileämpää ja toisaalta muistaa myös nauttia tästä kaikesta. Mukaanlukien myös kesän hienoista urheilutapahtumista.

https://farm4.staticflickr.com/3838/14562619781_3ae6761112_b.jpg

Syksyllä on odottamassa 12.10 Vantaan puolikas, jolloin mitataan taas miten kunto ja huumori on kehittynyt. En suhtaudu tai ole suhtautunut treenaamiseen mitenkään pedantisti ja vakavasti, mutta pyrin silti pitämään jonkin tasoista tavoitteellisuutta.

Tänä vuonna juoksin jo kaksi kevyttä puolikasta, jotka kumpikin menivät kivasti alle kahden tunnin. Eroa juoksuilla oli alle kuukausi, joten ei ollut mikään yllätys, ettei aika muuttunut merkittävästi juoksujen välillä.Lokakuuhun tultaessa pitäisi olla valmiina parantamaan omaa suoritustaan ja nauttimaan uudesta juoksusta.

Sitä ennen on aikaa myös nauttia kesästä.