Tänään oli ensimmäinen kerta SATS:illa kokeillessa uutta Prformance aluetta HIIT-tunnilla. Odotukset olivat korkealla, sillä halusin oppia miten treenata ko. alueella myös omatoimisesti ja millaisilla treeneillä kehittää jatkossa itseään.
En millään tavalla ollut varautunut siihen, että miten nopeasti tästä pullapojasta lähtikään mehut pihalle. Ennen kuin sarjassa oli ehditty pitkällekään, kiroilin jo mielessäni että pitäisi eka hankkiutua kuntoon - että selviäisi ja jaksaisi tälläisiä treenejä.
Tunti alkoi lyhyellä lämmittelyllä ja sainkin jälkikäteen huomata, että olisi ollut todella kannattavaa lämmitellä kroppa kunnolla yläkropan osalta kunnolla ennen tuntia. Useat liikkeet rasittivat ylävartaloa sen verran, että niskat olivat loppuillasta hieman jumissa.
Ilmeisesti tunnin sisältö vaihtuu joka tunnille Workout Of The Day-henkeen, joten mielenkiintoa pitäisi säilyä tunnista toiseen. Tällä kertaa tunti koostui kahdesta eri patterista.
Ensiksi 12 minuutin ajan tehtiin seuraavaa settiä:
- 5 leukaa myötäotteella
- 10 punnerrusta
- 15 burpeeta
- 20 vuorikiipeilijä -askelta
Tavoitteena oli tehdä 12 minuutin aikana mahdollisimman monta kierrosta liikkeitä hyvällä tekniikalla.
Käytännössä jo ensimmäisen kierroksen lopussa tuntui siltä, että toinen kierros ei tule menemään kunnolla. Joka liikkeessä joutui kamppailemaan, puuskuttamaan ja välillä lepäämään. Kolmas kierros meni vielä väsyneemmin.
Pienen lepotauon jälkeen alkoi seuraava työosuus, jossa 8 minuutin aikana tehtiin minuutissa viivajuoksua ja kyykkyjä. Nice.
Tunnin lopuksi oli hiki ja takki melko tyhjä. Kuitenkaan kaikkea en saanut puristettua tai jaksanut puristaa vielä ulos, kun väsymys alkoi painamaan heti alusta.
Menenkö takaisin?
Totta kai.
Lihakuntoa pitää saada vielä hieman ylös, jotta pärjäisin paremmin ko. treeneissä, enkä ainakaan rikkoisi itseäni. Samoin treenejä varten pitää pitää parempaa huolta omasta lämmittelystä ja valmistautumisesta tunteihin.
Kiva nähdä, että SATS selkeästi seuraa trendejä ja pyrkii pysymään relevanttina.